Taksi Timo Kaskinen 18 vuotta 24.1.2026
Täysi-ikäisyys on hetki pysähtyä – muistaa, mistä kaikki alkoi, ja ketkä ovat kulkeneet kanssamme tämän matkan. Matkan alun voit lukea täältä
Näiden 18 vuoden aikana olemme saaneet kulkea rinnalla monissa elämänvaiheissa. Osa asiakkaistamme on ollut mukana aivan alusta asti, ja osa on kasvanut vauvoista täysi-ikäisiksi meidän palveluidemme parissa. Se tekee työstämme erityisen merkityksellistä ja kertoo pitkäaikaisista asiakassuhteista, joista olemme syvästi kiitollisia.
Olemme kasvaneet, kehittyneet ja ehkä jotain jopa oppineet maailman muuttuessa, mutta perusarvomme ovat säilyneet samoina. Haluamme tarjota luotettavaa, laadukasta ja ihmisläheistä palvelua – kuunnellen asiakkaitamme ja tehden työmme sydämellä. Pitkä yhteistyö asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa on ollut toimintamme perusta alusta lähtien. Ilman teitä tämä tarina ei olisi mahdollinen.
Olemme halunneet olla vanhanajan, ehkä vanhanaikainenkin, maalaistaksi, jolle erityisesti yhteisöllisyys on vahva arvo ja tätä olemme pyrkineet käyttämään ohjenuorana arjen tilanteissa.
Kiitos luottamuksesta, läsnäolosta, yhteisestä matkasta ja eritoten siitä uskomattoman laajasta tuesta ja kannustuksesta, jota olemme viimeisen puolentoista vuoden haasteissa teiltä saaneet ❤️ Näissä haasteissa on myös taustakuvan ympäristöllä ollut hengissä pitävä voima.Tästä on hyvä jatkaa – kohti uusia alkuja ja seuraavia yhteisiä hetkiä.
Taksi Timo Kaskinen, Sari ja Timppa
