Onko se sitä, että pidämme toisistamme huolta? Meidän mielestämme on. Joskus se, että taksi tuntee asiakkaansa, voi pelastaa jopa hänen henkensä.
Asiakastarina eräältä talvelta:
Asiakkaalle oli tilattu taksi aamuksi klo 7:15. Sari painoi ”kapulasta” aloita matka noin klo 6:15, jolloin asiakkaalle lähti tekstiviesti, että auto on tulossa.
Sari ajoi asiakkaan oven eteen noin 7:08. Asiakas on aina ajoissa ja tulee aina heti, kun näkee, että auton valot ovat ovelle valaisseet. Klo 7:15 Sari soitti Timpalle, ettei ole tullut muutoksia kyytitilaukseen, kun asiakasta ei näy. Muutoksia ei ollut ilmoitettu, joten Sari soitti asiakkaalle.
Osassa puheluita ei kuulunut yhtään mitään ja osassa tuli vaikertaen jotain poikkeavasta aikataulusta. Joissakin näistä puheluista Sari kysyi ”pääsetkö ulos”, johon asiakas vastasi ”tottakai” no Sari: ”tule avaamaan ovi”, jonka jälkeen täysi hiljaisuus. Osan puheluista asiakas katkaisi. Kahdeksan pieleen menneen puhelun jälkeen Sari soitteli ovikelloa, ei vastausta. Nyt alkoi olla tosi iso hätä.
Sari soitti eräälle ihmiselle, jolla uskoi olevan asiakkaan tyttären numero ja saikin sitten nron. Tytär ei vastannut. Hetken mietittyään Sari soitti kuitenkin uudelleen ja tytär vastasi. Hän kertoi, että uskoi ensimmäisen soiton olleen vahinko, kun joku taksi hänelle soittelee. Jonkin aikaa kului ennen kuin yhdessä löydettiin keino asiakkaan kotiin sisälle pääsyyn.
Asiakas istui keittiön pöydän ääressä nojaten vasempaan käteen, kyynärpää pöydällä. Puhelin oli kansi avattuna hänen edessään. Pää roikkui. Välillä asiakas vastasi esim. ”juu” ja välillä ei mitään. Tajunnan taso heikkeni koko ajan. Sari soitti hätäkeskukseen, jossa kysyttiin ”pystytkö saamaan hänet selinmakuulle lattialle”. Kerroin, ettei ole yksin mahdollista. Luvattiin lähettää ambulanssi kiireellisenä. Sari soitti kahdelle yrityksemme kuljettajalle, jotka olivat vielä kirkonkylässä, kun hetken kuluttua molemmilla olisi kyyti. Melko nopeasti paikalle ehti toinen kuljettajista. Tehtiin pieneen keittiöön vähän tilaa. Sari ja kuljettaja hivuttivat selkänojallisen, puisen keittiötuolin, jossa asiakas istui, sopivaan asentoon ja ”kaatoivat” henkilön tuolin kera keittiön lattialle selälleen. Haettiin myös tyyny pään alle. Yritettiin jututtaa henkilöä häken ohjeiden mukaan. Tajunnan taso heikkeni entisestään eikä enää juuri saatu vastauksia, vaikka poskillekin taputtamalla yritettiin saada kontaktia. Ambulanssilla ei kyllä näyttänyt olevan mitään kiirettä, ajeli todella verkkaisesti Sauvon keskustan teillä.
Siirtelimme pienessä keittiössä tuoleja ja pöytiä, jotta ensihoitajat saivat juuri ja juuri paarit keittiöön. Kaksi kuljettajaamme ottivat riuskoina miehinä nostoliinalla pääpuolen haltuun ja ensihoitajat jalkopään. Tilaa oli niin vähän, että toinen kuljettajista joutui loikkaamaan hajareisin paarien yli samalla, kun kannatteli nostoliinaa.
Kuljettajat auttoivat vielä nostamaan paarit rappuset alas ja asiakas pääsi ambulanssiin.
Tässä on tullut pohdittua miten hienoa, että meillä on mahdollisuus Kelan toivetaksiin, jossa asiakas saa halutessaan valita paikallisen taksin, joka tuntee hänet ja hänen toimintatapansa. Jos aamulla paikalle olisi mennyt ihan vaan joku taksi, joka olisi tilauksen välityslaitteeseen saanut, olisiko kuljettaja painanut nappia ”asiakas ei saapunut”, manannut hukkakyytiä ja jatkanut töitään? Asiakas ei olisi selvinnyt.
Me maalla haluamme kyllä pitää yhteisöllisesti toisistamme huolta, mutta aika yksin olemme huolinemme.